torstai 24. syyskuuta 2015

Fortum: Ilmaista rahaa!


Kas niin, perustin kakkossalkun ihan vain Fortumia varten. Kurssi on tippunut jo niin alhaalle, että pistin rahastosäästämiseni jäihin ja keskitän voimavarani tämän osakkeen haalimiseen. Sain Fortumia hintaan 13,91e/osake. Vivutin hieman lisää, mutta parin kuukauden sisään saan korvattua tämän lisävivun omalla pääomalla, eli salkun velkavipuaste ei lisäänny pitkällä tähtäimellä. Rahat kerään lopettamalla säännöllisen rahastosäästämisen ja ohjaamalla vertaislainojen takaisinmaksut salkkuun.

Olen perustellut aikaisemmassa blogipostissani jo kesällä tekemiäni ostoja. Argumentoin tuolloin, että Fortum oli jo huikea diili hintaan 15,36e/osake. Tuolla menetelmälläni laskettuna Fortumin P/B on tällä hetkellä 0,59 ja P/E on 6. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

perjantai 18. syyskuuta 2015

Lainajuhlat loppuivat


Olen nyt ollut vertaislainamarkkinoilla noin 1,5 kuukautta Lainaaja.fi:n kautta. Olin ennen katsellut vertaislainoja suurella mielenkiinnolla, mutten ollut hypännyt kelkkaan, sillä riskin ja tuoton suhde on ollut minusta huono, eikä lainoista ole ollut riittäväst historiallista dataa riski/tuotto -suhteen arvioimiseksi. Mutta 1,5kk sitten hakemuksia selaillessani löysin muutamia ihan luottokelpoisen oloisia yksilöitä. Päädyin lainaamaan yhteensä 771 euroa tämän ajan aikana, joista 660e meni yhdelle henkilölle, eläkeläiselle, joka halusi uuden ponttoonilaiturin.

Tämä hieno markkinarako on kuitenkin sulkeutunut yllättävän nopeasti. Tiesin, että Suomessa vertaislainamarkkinoille käy todennäköisesti niin kuin Yhdysvalloissa: Jonkin ajan jälkeen institutionaaliset sijoittajat kiinnostuvat vertaislainoista, jonka jälkeen markkinoille tulee hyökyaaltona järjettömiä määriä rahaa, joka kahmii ihan kaiken järkevän ja vähemmän järkevän, jättäen roskakasan likaisimmat lainat pohjalle. Lainaaja.fi:n osti vähän aikaa sitten suomalainen sijoitusyhtiö, ja juhlat ovat lässähtäneet.