tiistai 15. joulukuuta 2015

Salkku joulukuussa 2015

Aloitin opinnot uudella paikkakunnalla kauppakorkeakoulussa, enkä ole ollut sen vuoksi töissä. Siksi en ole pystynyt hirveästi säästämään, joten bloginkin päivittely on ollut melko vaisua. Viiden kuukauden aikana on kuitenkin tapahtunut sen verran, että on aika tehdä uusi salkkuraportti!



Salkun tapahtumat Elo-Joulu


Syyskuu


Ostin Nordnetin Suomi Superrahastoa, yhtä USA:han sijoittavaa indeksirahastoa ja Norja Superrahastoa. Olen päättänyt ottaa Norjan Superrahaston käyttööni hedgeksi öljyn heittelyä vastaan. Suomi Superrahasto ja tämä USA:han sijoittava indeksirahasto oli ihan muuten vaan kustannustehokkaita rahastoratkaisuja.

Syyskuussa Fortum laski erittäin alhaiselle tasolle 13,95e/osake. Tästä kirjoitinkin jo blogissani ja ostin n. tonnilla sitä lisää, osittain lainarahalla ja osittain tallettamalla lisää omaa pääomaa.

Lokakuu


Vaikka olin sanonut, etten todennäköisesti sijoita vertaislainoihin, löysin sieltä yhden helmen: Käyttäjä, jonka nickname alustalla on "Anders". Asuntosijoittaja, jolla on n. ~20 vuokra-asuntoa. Lainasi Lainaajasta lähinnä pieniä summia juokseviin vuokraisännän pikkujuttuihin. Korkoa saan kulujen jälkeen 12,8% ja riski on korkoon nähden erittäin matala. Loistosaalis kaikille osapuolille, minä saan hurjan koron sijoitukselleni ja Andersin ei tarvitse tapella pankin kanssa pikkusummista. Cheers!

Tulen vastaisuudessakin lainaamaan tälle käyttäjälle Lainaajassa. Muut vertaislainat heitän roskikseen Lainaaja.fi:n käyttöehtojen minun kannalta selkeästi huononnuttua.

Marraskuu


Hiljainen kuukausi. Lainakorkojen keräämistä ja maksua. Lainaaja.fi tilini sulaa hiljalleen pois, ja hyvä niin. Hasta la vista.

Joulukuu


Joulukuussa 31e osinkojen keräyksen lisäksi kaikista kiinnostavin tapahtuma oli Fortumin käsittämättömän kurssiluisun jatkuminen. Ostin 76kpl Fortumin osakkeita hintaan 13,27e, eli noin tonnin arvosta.

Tämä oli puhtaasti velkarahalla ostettu ja nostaa velkavipuani reippaasti yli 20% tavoitetason, mutta sijoituslainani on aktivoitu juuri tätä tarkoitusta varten, eli markkinoiden sekohöyryissä tarjoamia tilaisuuksia varten. Olin alun perin ajatellut, että se olisi tarkoittanut laajaa tunteisiin perustuvaa markkinaromahdusta kaikkien osakkeiden kohdalla, mutta nyt tässä näemme elävässä elämässä, että markkinat saattavat alkaa, minusta perusteettomasti, yhtäkkiä hyljeksiä yhtä tiettyä osaketta. Tänä vuonna se on Fortum ja Fortumin 9e/osake käteiskassa. Minusta minulla on hyvät perusteet ostolleni. Olen eritellyt ne kahdessa blogpostissani, joten en toista niitä tässä sen enempää. Seison analyysini takana ja laitan mittavan määrän rahaani likoon markkinoita vastaan, katsotaan viiden vuoden päästä, kuka nauraa!

Vaurasta lomaa ja uutta vuotta kaikille!

Salkku joulukuussa 2015



15.12.2015:
Fortum
18,78%
Neste
15,45%
Kesko
17,26%
AEP
11,36%
Olvi
11,74%
Nokian Renkaat
3,84%
Elecster
8,07%
Rahastot
8,43%
Vertaislainat
5,07%

Velkavipu: 25,1%

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.