lauantai 26. maaliskuuta 2016

Salkku maaliskuussa 2016



Tammikuussa aloitin uudella työpaikalla, joten palkkahanat ovat taas auenneet. Palkkani on todella pieni työn määrään nähden, mutta minua koulutetaan alani tehtäviin. Myöhemmin pääsen alani huomattavasti rahakkaampiin tehtäviin, joten pidän tätäkin investointina.

Salkun tapahtumat Joulu-Maalis

Joulukuu

Joulukuussa en edellisen raporttini jälkeen tehnyt kovin ihmeellisiä siirtoja. Sijoitin 800 euroa rahastoihin lainarahalla, jotka kuittasin heti seuraavan vuoden puolella, kun ensimmäiset palkat ja opintolainat tulivat. Ei mitään kovin ihmeellistä.

Tammikuu

Samana päivänä, kun talletin 800 euroa, kevensin myös Nestettä rankalla kädellä salkussani. Kirjoitin siirrolle perustelut täällä blogissani. Käteistä sain yhteensä 3000 euroa. Nämä sijoitin seuraavasti: Noin 1100 euroa Elecsteriin hintaan 7,3e/osake, 500 euroa USA-indeksirahastoon, 1370e Fortumiin hinnalla 13,33e ja 1020 euroa Olviin (Osakkeeseen, ei juomaan) hinnalla 21,59e/osake. Tässä tuli vivun kevennyksen jälkeen vivutettua mukavasti lisää.

Velkani oli tammikuun lopussa 9 353,39 euroa.


Helmikuu

Helmikuukin oli aika vilkas kuukausi. Fortum kyykkäsi vielä lisää, ja nappasin osakkeita kyytiin hintaan 11,52e/osake. Käytin tähän hankintaan n. 800 euroa. Kulut olivat kovemmat pienemmästä ostoerästä johtuen, mutta erittäin matala hinta kompensoi. Helmikuussa tein kovasti talletuksia, 731,25 euroa, joista rahastoin 65 euroa. Velkataakkani kasvoi korkojen jälkeen noin 140 eurolla, ja oli helmikuun lopussa 9503,86 euroa.

Maaliskuu

Maaliskuu on ollut lepäämisen aikaa sijoitusmarkkinoilla. Edellisinä kuukausina vivutetut arvopaperit ovat nousseet markkinoilla, joten nyt olen katsonut parhaaksi ostamisen sijaan lyhentää lainaani rauhassa. Tässä kuussa tein päätöksen perustaa kiinteistösijoitusyhtiön, joten sekin vaikutti päätökseeni siirtyä lyhentämään ostojen sijasta.

Yhtiön perustamiseen tarvittavien varojen kerääminen onkin ajoittunut hyvin. En tällä hetkellä näe mitään aleostettavaa markkinoilla muutenkaan. Fortum olisi mahdollisesti houkutteleva, mutta Fortum muodostaa jo niin suuren osan (23%) salkustani, että tarvitsen paljon suuremman preemion lisätäkseni sitä entisestään. (Jos tippuu 10,50/osake, niin kahmin kaksin käsin.) Nyt on todella hyvä aika säästää, kun markkinat ovat nousseet. Hyökkään sijoituslainan kimppuun koko säästämisvoimallani.

Kaiken kaikkiaan maaliskuussa en ole tehnyt juuri mitään, paitsi talletin 228,98 euroa salkkuuni. Tuosta summasta olen rahastoinut 20% suunnitelmani mukaan. Tätä kirjoitusta tehdessä sijoituslainani saldo on 9 279 euroa. Tästä on hyvä jatkaa. Koitan saada jotain yksinkertaista kesätyötä päätyöni lisäksi kesää varten, jotta saisin kerättyä lisäpääomia.



Salkun jakauma:















Yhtiö Osuus salkusta
Fortum 23 %
Neste 9 %
Kesko 17 %
AEP 11 %
Olvi 12 %
Nokian Renkaat 4 %
Elecster 11 %
Rahastot 11 %
Vertaislainat 3 %
100 %

Velkavipu 22,6%

2 kommenttia:

  1. Velka on hyvä juttu kun sitä käyttää oikein =) Itsellä tällä hetkellä n. 25%.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sitten aika samalla tavalla tuota velkaa. :) Koska olet aktivoinut? Itse viime vuoden toukokuun tienoilla. Sijoituslainaa kannettu kohta yksi vuosi.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.