keskiviikko 5. elokuuta 2015

Salkku elokuussa 2015



Terve taas arvon lukjiat, se ois nyt elokuun aika. Tavoitteenani ei ole tehdä joka kuukausi salkkuraporttia, vaan päivittää se aina niinä kuukausina, kun jotain muutoksia tulee. Heinäkuusta salkkuni on muuttunut verrattain vähän. Kirjoitin viime blogipostissani Fortumin räikeästä aliarvostuksesta. Tapanani on laittaa rahaani sen mukaan, kun lauon mielipiteitäni.

Heinäkuun viimeisinä päivinä ostin siis Fortumia kuten olen jo kirjoittanut. Fortumin arvo kuitenkin nousi yli 20% salkustani, nostaen rahoituskulujani massiivisesti. (2,5 kertaiseksi!!) Tämä ei ollut hyväksyttävää, joten päädyin lisäämään American Electric Poweria salkkuni tasapainotuksen vuoksi. Tämä on nostanut velkavipuni taas 20% tuntumaan, mikä on siis liikaa. Fortumin nousu on jatkunut ja alkaa taas hipoa 20% rimaa, enkä voi loputtomiin vivuttaa salkkua lisää, joten kohta täytyy keksiä jotain muuta.

Fortumin painostaminen mukaan Fennovoimaan oli minusta paskamainen temppu, sillä se pilasi nyt sen Venäjän vesivoimadiilin. Tämä ei taatusti ollut osakkeenomistajien kannalta paras lopputulos. (Joka olisi ollut joko ei mitään diiliä tai sitten vesivoima. Fennovoima oli selkeästi myönnytys, "hinta", joka maksettaisiin vesivoimasta.) Perseestähän tämä on, mutta en silti myy Fortumia. Arvostus on mielestäni vieläkin melko alhainen, joskin ei yhtä dramaattisen aliarvostettu. Toivottavasti politiikot jättävät Fortumin nyt hetkeksi rauhaan, että johto voi keskittyä hyviin investointeihin.

Kaiken lopuksi minulla on muitakin uutisia. Olen katsonut vertaislainoja pitkään kiinnostuneena, ja olen nyt päättänyt lähteä kokeilemaan sormenpäilläni vettä. Riskit ovat mittavat, lainat ovat erittäin epälikvidejä ja monet sanovat niitä huonoksi ideaksi, mutta olen tehnyt hieman tutkimusta, ja olen päättänyt kokeilla. Pidän tätä intellektuellina haasteena, ja haluan todistaa muut vääräksi. Pidän tätä silti lähinnä hauskana hupiharrastuksena, en niinkään serious business investointina, joten summat ovat melko pienet, 160e tähän mennessä, josta 60e lainaamatta ja 100e lainattu 42 vuotiaalle Naantalilaiselle yrittäjälle 25% korolla. Ensimmäinen maksuerä kuun viimeisenä päivänä, saas nähdä tuleeko lanttiakaan!


Vertaislainoista sitten lisää joskus jossain toisessa postauksessa, tässä on salkkuni 5.8.2015:

Fortum - 19,78%
Neste - 16,27%
Kesko - 18,18%
AEP - 11,97%
Olvi - 12,37%
Nokian Renkaat - 4,05%
Elecster - 8,5%
Rahastot - 8,88%

Velkavipu - 20,90%
(Velka jaettuna varoilla)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.