maanantai 25. toukokuuta 2015

Salkku toukokuussa 2015


Kas niin, aloitetaan hyvillä uutisilla! Sijoituslainahakemukseni hyväksyttiin todella nopeasti, ehkä n. viikossa siitä, kun työnsin sen postiluukusta alas. Hyväksynnän jälkeen olenkin myllännyt salkkuani uuteen uskoon, lähinnä hajauttamisen vuoksi. Olin muuten ihan tyytyväinen salkkuuni, mutta Superluotto vaatii eri tavalla hajautetun salkun.

Päädyin siis myymään Fortumia ja Nestettä, ja ostamaan kyseisillä rahoilla jonkin verran Olvia. Laitoin myös ihan mukavasti rahaa Nordnetin Ruotsin, Tanskan ja Norjan superrahastoihin. Jätin Suomen superrahaston pois, koska olen muutenkin jo niin kovalla painolla Suomessa, ettei siinä olisi ollut paljoa järkeä, ottaen huomioon, että nämä on tehty ihan hajautusmielessä. Fortumin myynti kyrsi aika paljon, sillä osake on mielestäni ihan ostohinnoissa, mutta melkoinen mammutti se on aina ollut salkussani, joten oli pakko keventää, että saan superluoton käyttööni. Superluotto parantaa kuitenkin ketteryyttäni niin paljon, että uskon sen olevan uhrauksen arvoista. Onneksi vaihdoin ne kuitenkin Olvin osakkeeseen, joka on mielestäi myös ihan kohtuullisesti hinnoiteltu.

Myin myös maaliskuussa HKScanin osakkeeni. Olin viime marraskuussa ostanut ne, ja meninkin kehumaan niiden arvostustasoja  viimeisessä tilanneraportissani, mutta sitten osakkeen hinta nousi 80-90%. Tulin tulokseen, että vaikka HKScan oli mainio ostos silloin, ei se todellakaan ollut sitä enää maaliskuun hinnoilla. Kurssi ehti hieman laskea, mutta sain myytyä osakkeeni 71% voitolla. Yritys saattaa hyvinkin lähivuosina ampaista kunnolla nousuun ja osake sen mukana, mutta mielestäni olennaista muutosta, ainakaan 71-90% veroista muutosta, ei ole marraskuusta tapahtunut. Plus satuin tarvitsemaan rahaa yksityiselämän töyssyn takia, joten myynti oli aika selvä homma.

Salkkuni tällä hetkellä, 25.5.2015:

Fortum - 22,76%
Neste - 23,15%
Kesko - 18,04%
AEP - 12,32%
Olvi - 17,27%
Nokian Renkaat - 6,46%


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.