Kun olin pieni lapsi, isovanhempani lahjoittivat minulle summan, joka euroissa oli n. 3000 euroa. Summa sijoitettiin Nordean Suomi Kasvu rahastoon, ja se istui siellä vuodesta toiseen, kunnes saavuin siihen kuuluisaan teini-ikään. Olin aina pitänyt rahasto-omaisuuttani "pyhänä", enkä halunnut ottaa niitä sieltä pois. Olivathan ne sentään isovanhemmiltani saatua rahaa, omaisuutta joka kasvattaa itseään. Olisi tyhmää ja suorastaan hullua hassata ne rahat pizzaan ja kaljaan, niinkuin eräs nimeltämainitsematon ystäväni teki omalla isovanhemmilta saadulla omaisuudellaan.
Kuitenkin vuonna 2010 katsoin rahastoani, sen arvo oli kohonnut n. 3000 eurosta melkein 5500 euroon. Katsoin tuota summaa ahnein silmin. Pankkitililläni oli ehkä vain muutama kymppi, joten päätin lopulta myydä 600 euron edestä rahasto-osuuksiani. Ajattelin, että näin kerään vähäsen tuottoja itselleni tuhoamatta kuitenkaan koko pääomaa. Kultainen keskitie varallisuuden kasvun ja käyttämisen välillä ja niin edelleen. Hassasin rahat mihin lie teinit rahojaan hassaavatkaan, sinne meni ja kivaa oli!
Sitten pörssissä paukkui taas, ja rahaston markkina-arvo tippui ainakin tonnilla. En mennyt paniikkiin, sillä olihan minulle kerrottu aikaisemmin, että tällä tavalla markkinat oikuttelevat lyhyellä aikavälillä. Silti minua harmitti, sillä "menihän siinä kuitenkin tonni".