lauantai 26. maaliskuuta 2016

Salkku maaliskuussa 2016



Tammikuussa aloitin uudella työpaikalla, joten palkkahanat ovat taas auenneet. Palkkani on todella pieni työn määrään nähden, mutta minua koulutetaan alani tehtäviin. Myöhemmin pääsen alani huomattavasti rahakkaampiin tehtäviin, joten pidän tätäkin investointina.

Salkun tapahtumat Joulu-Maalis

Joulukuu

Joulukuussa en edellisen raporttini jälkeen tehnyt kovin ihmeellisiä siirtoja. Sijoitin 800 euroa rahastoihin lainarahalla, jotka kuittasin heti seuraavan vuoden puolella, kun ensimmäiset palkat ja opintolainat tulivat. Ei mitään kovin ihmeellistä.

Tammikuu

Samana päivänä, kun talletin 800 euroa, kevensin myös Nestettä rankalla kädellä salkussani. Kirjoitin siirrolle perustelut täällä blogissani. Käteistä sain yhteensä 3000 euroa. Nämä sijoitin seuraavasti: Noin 1100 euroa Elecsteriin hintaan 7,3e/osake, 500 euroa USA-indeksirahastoon, 1370e Fortumiin hinnalla 13,33e ja 1020 euroa Olviin (Osakkeeseen, ei juomaan) hinnalla 21,59e/osake. Tässä tuli vivun kevennyksen jälkeen vivutettua mukavasti lisää.

Velkani oli tammikuun lopussa 9 353,39 euroa.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Luottolimiittini korotettiin 50 000 euroon!

Kuvan koira ei liity tapaukseen.

Tarvitsen paljon pääomaa osakeyhtiön perustamiseksi, josta puhuin viime blogipostissani. Tulen karkeasti arvioiden tarvitsemaan n. 13-45 tuhatta euroa uutta pääomaa firman pystyttämiseen. Pystyn säästämään valtaosan kulutuksestani, mutta se ei yksin tule olemaan tarpeeksi.

Koska pääoman tarve tulevaisuudessa on niin suuri, päätin viime kuun lopulla hakea luottolimiittini korotusta Nordnetissä 25 000 eurosta 50 000 euroon. He pyysivät nähdä viimeiset palkkakuittini, ja lähetin ne pienen palopuheen kera selittäen suunnitelmani lainarahoille. Muutaman päivän jälkeen he hyväksyivät korotuksen, ja pääsin ihastelemaan uutta vipuvoimaani. Koko prosessi oli todella helppo.

50 000€ voi kuullostaa hurjalta summalta, ja joku saattaakin ajatella, että olisin pähkähullu, jos ottaisin niin paljon velkaa. En aijo ottaakaan. Nordnetin lainat vain toimivat vähän hassusti. Jos luottolimiitti myönnetään 50 000 eurolle, niin kyseessä on n. 5% korkoinen laina. Tähän kuitenkin saa tuntuvan "korkoalen", jos käyttää vain 60% (30k) lainalimiitistä, jolloin korko on 2,5%. Parhaan, 1% koron saa, jos käyttää alle 40% limiitistä, eli tässä tapauksessa 20 000€. Tähänkään summaan en kuitenkaan tule pääsemään, sillä vakuuksina toimivat arvopaperit saattavat rajata lainan määrää entisestään, niin kuin ne minulla nyt tekevät. Tämän enempää en tässä postissa puhu Nordentin sijoituslainan ominaisuuksista, sillä minulla on jo erittäin syväluotaava postaus, jonka löydät täältä.

Suunnittelimme ostavamme ensimmäisen asunnon 50% velkarahalla. Tällä saadaan seuraava laskelma:

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Perustan kiinteistösijoitusyhtiön


Minä ja partnerini

Olen pitkään miettinyt kiinteistösijoittamista, mutta vaaditut pääomat ovat aika hurjia, ja ne on laitettava yhteen kohteeseen, jolloin hajautusta ei ole. Minua karmii ajatus siitä, että kaikki munani olisivat samassa korissa. Olin myös ennen täysin pihalla asuntojen arvottamisesta ja kaikesta asuntosijoittamiseen liittyvistä yksityiskohdista. Siksi ennen päätin jättää asuntosijoittamisen täysin pois, ja keskittyä siihen, mitä osaan: Yrityssijoituksiin. Tiesin kuitenkin, että menetin merkittäviä hajautushyötyjä, ja se harmitti. Kaikki kuitenkin muuttui, kun muutin Ouluun vuodeksi opiskelemaan.

Tapasin Oulussa opiskellessani nykyisen kaverini, jolla on jo parikin sijoitusasuntoa omissa nimissä. Hän on huipputyyppi. Esimerkiksi kun näytän hänelle asuntoilmoitusta, hän osaa sanoa suoraan, paljonko kaikki tulevat remontit tulevat maksamaan. Moneen kertaan olen hänelle näyttänyt mielestäni kiinnostavaa sijoitusta, jonka jälkeen hän on ampunut lonkalta ideani seulaksi. Lisäksi hän on melko osaava käytännön remontoinnissa ja asuntosijoittamiseen liittyvissä asioissa, mutta sijoittanut myös pitkään osakkeisiin.

Onneksi osakeyhtiölainsäädäntö on kirjaimellisesti luotu tällaista tilannetta varten, jossa vaaditut pääomat ovat suuria, eikä hajautusta voi pienillä summilla muuten tehdä. Perustamalla osakeyhtiön tämän kaverini kanssa pystymme samalla yhdistämään sijoitus- ja liiketaloudellisen osaamisemme, sekä jakamaan riskit. Siksi päätimmekin opiskelukaverini kanssa perustaa kiinteistösijoitusyhtiön. Pistämme osakeyhtiön pystyyn 50/50 osuudella ja lapioimme pääomaa sisään. Tämän jälkeen neuvottelemme pankin kanssa lainan ja ostamme asunnon, jonka pistämme vuokralle. Siitä on hyvä jatkaa.

Tässä erittelen lyhyesti minun ja partnerini taidot ja kokemukset, jotka ovat hyödyllisiä tässä liiketoiminnassa:

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Miksi irtaannun vertaislainoista





Olen nyt nähnyt minulle läheisen ihmisen painivan talousvaikeuksien kanssa. Vaikka hänellä ei ole edes paljon velkoja tai muutenkaan ole missään nimessä oikeasti "kusessa", oli hänen henkilökohtaisen taloutensa korjaamisessa paljon työtä. Kun sen jälkeen näin yhden vertaislainoistani siirtyvän perintään, sai se minut ajattelemaan syvällisemmin. Kyseinen lainaaja ei varmaan koskaan pysty maksamaan lainaansa pois, vaan se tulee olemaan hänellä vanhan iän vuoksi ulosotossa kuolemaan asti.