keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Katsaus vertaislainoihini joulukuussa 2015


Viime elokuussa päätin kokeilla vertaislainoihin sijoittamista. Olin seurannut sivusilmällä teollisuuden kehitystä vuodesta 2013, kun ulkomaisella foorumilla keskustelin Lending Clubista. Olin kuullut, että kovin moni jättää maksamatta ja että lainanottajista suurin osa on täyttä roskaa, jotka käytännössä vain juoksevat rahojen kanssa kauas. Jotkut diversifoivat suojautuakseen tältä riskiltä ja hyväksyvät suuren perintä/ulosottoprosentin. Itse lähdin päinvastaiseen suuntaan. Uskoin, että pystyn lainanottajia haastattelemalla selvittämään, että heillä on realisoitavaa omaisuutta tuomassa turvaa sijoitukselleni.

Viiden kuukauden lainauksen jälkeen on aika pienimuotoiselle katsaukselle. Kuinka olen selvinnyt ns. "debt pickerinä"?

Tähän taulukkoon olen koonnut lainani.

Lainanottajan nmimerkki Sijoitettu pääoma Korkoprosentti Saatu korko Jäljellä oleva pääoma Tilanne
Anders 1 270,00 € 12,80 % 26,72 € 1 241,37 €  Aikataulussa
kati4 75,00 € 24,00 % 4,50 € 73,53 €  Aikataulussa
jiihoo58 30,00 € 23,90 % 1,18 € 30,00 €  Ensimmäinen muistutus
ford-mondeo 560,00 € 23,80 % 32,09 € 504,06 €  Ensimmäinen muistutus
recorde 100,00 € 24,00 % 7,62 € 86,57 €  Aikataulussa

Mitään katastrofia ei toistaiseksi ole tapahtunut, mutta vaikuttaa hieman ongelmalliselta, että 28% lainoistani ovat nyt myöhästyneet ja mahdollisesti lähdössä perintään. Vaikka molemmat näistä lainanottajista vaikuttivat hyviltä, tuli taas todistettua, ettei se aina riitä. Eipä sillä tosin paljon väliä ole, sillä olen lopettamassa Lainaaja.fi:n käytön joka tapauksessa, koska nykyään he pakkomyyvät erääntyneet lainat perintäyhtiölle pilkkahintaan.

Sitten positiivisiin uutisiin! Salkkuni helmi on Anders. Asuntosijoittaja, jolla on n. 30 sijoitusasuntoa ja Lainaaja.fi:n vahvistamat suuret tulot. 1270e lainattu ja kerään 12,8% korkoa Lainaajan kulujen jälkeen. Andersilla on tapana maksella eränsä vähän miten sattuu, mutta ne viimeisen muutaman vuoden aikana ovat aina tulleet perille. Ja jos hänen maksuhalukkuutensa muuttuukin tulevaisuudessa, menevät lainat yksinkertaisesti ulosottoon ja ne kuitataan hänen sijoitusvarallisuudestaan. Vertaislainojen AAA-tason lainanottaja. Olen valmis harkitsemaan hänelle lainaamista Lainaajankin kautta vielä tulevaisuudessakin, jos korko on oikea. Koron täytyy olla vähintään nykytasoa, koska ulosotto-optio on minulta nyt viety.

Olen marraskuusta lähtien nostanut kaikki tulot lainaajasta pois ja lyhentänyt niillä Nordnetin sijoituslainaani. Näillä eväillä porskutetaan kevääseen. Osingot tuoksuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.