lauantai 19. maaliskuuta 2016

Luottolimiittini korotettiin 50 000 euroon!

Kuvan koira ei liity tapaukseen.

Tarvitsen paljon pääomaa osakeyhtiön perustamiseksi, josta puhuin viime blogipostissani. Tulen karkeasti arvioiden tarvitsemaan n. 13-45 tuhatta euroa uutta pääomaa firman pystyttämiseen. Pystyn säästämään valtaosan kulutuksestani, mutta se ei yksin tule olemaan tarpeeksi.

Koska pääoman tarve tulevaisuudessa on niin suuri, päätin viime kuun lopulla hakea luottolimiittini korotusta Nordnetissä 25 000 eurosta 50 000 euroon. He pyysivät nähdä viimeiset palkkakuittini, ja lähetin ne pienen palopuheen kera selittäen suunnitelmani lainarahoille. Muutaman päivän jälkeen he hyväksyivät korotuksen, ja pääsin ihastelemaan uutta vipuvoimaani. Koko prosessi oli todella helppo.

50 000€ voi kuullostaa hurjalta summalta, ja joku saattaakin ajatella, että olisin pähkähullu, jos ottaisin niin paljon velkaa. En aijo ottaakaan. Nordnetin lainat vain toimivat vähän hassusti. Jos luottolimiitti myönnetään 50 000 eurolle, niin kyseessä on n. 5% korkoinen laina. Tähän kuitenkin saa tuntuvan "korkoalen", jos käyttää vain 60% (30k) lainalimiitistä, jolloin korko on 2,5%. Parhaan, 1% koron saa, jos käyttää alle 40% limiitistä, eli tässä tapauksessa 20 000€. Tähänkään summaan en kuitenkaan tule pääsemään, sillä vakuuksina toimivat arvopaperit saattavat rajata lainan määrää entisestään, niin kuin ne minulla nyt tekevät. Tämän enempää en tässä postissa puhu Nordentin sijoituslainan ominaisuuksista, sillä minulla on jo erittäin syväluotaava postaus, jonka löydät täältä.

Suunnittelimme ostavamme ensimmäisen asunnon 50% velkarahalla. Tällä saadaan seuraava laskelma:


Kiinteistön arvo: 50 000€-90 000€
Laina määrä: 25 000€-45 000€
Oma pääoma: 25 000€-45 000€

Kun osakkaita on kaksi, tarvittava pääoma per osakas on 12 000€-22 500€. 12 000€ olisi iisi piisi, mutta 22 500€:n koen erittäin haastavana, ehkä vuoden aikajänteellä jopa mahdottomana.

Jos oletetaan, että pystyn säästämään 500€/kk, ja pistän yrityksen ystäväni kanssa pystyyn tasan vuoden päästä, saan kerättyä omaa pääomaa 6 000e. Tämä tarkoittaa sitä, että minulta jäisi puuttumaan 6 000-16 500€. Tällä hetkellä pystyisin nostamaan n. 2 000€ lainaa ilman, että korko Nordnetissä nousisi. (Olettaen, että markkinat eivät laskisi senttiäkään. Not gonna happen.) Jos olisin valmis syömään 2,5% koron, voisin nostaa lainaa 7 770€. Tämäkin summa käytännössä nousisi 5% korkotasolle, jos markkinat laskisivat vähänkin.

Okei okei, paljon lukuja. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yrityksen perustaminen on hyvin paljon tämänhetkisten investointien tuottojen varassa. Jos kumppanini kanssa haluan 90 000€ arvoisen asunnon, enkä olisi valmis tinkimään korkotasosta, täytyisi nykyisen salkkuni paisua yli 60% vuodessa. Tätä pitää varmaan aika moni erittäin epätodennäköiseltä. Maltillisempi, 60 000€ asunto taas vaatisi "vain" 20% nousun. Tämäkin epätodennäköistä, mutta sentään mahdollista.

Mitä vaihtoehtoja minulla on jäljellä? Salkun tuottoon näin lyhyellä aikavälillä en pysty vaikuttamaan, sillä markkinat eivät anna takuita.

a) Voin säästää enemmän kuin 500e/kk.
b) Voin odottaa ja säästää pidempään.
.
Ja tietenkin on aina pelimiehen ratkaisu: c) Vipu pohjaan Jeesus ohjaa. (En halua ottaa tätä)

Olen nyt päättänyt säästää niin paljon, kuin pystyn. Vanha suunitelmani, jossa 80% varoista laittaisin rahastoihin ja 20% lainanlyhennyksiin, ei ole enää järkevä. Teen nyt toisin päin ja laitan 20% rahastoihin/osakkeisiin, ja 80%:illa lyhennän lainaa. Katsotaan kauanko kestää, että saan firman pystyyn.

11 kommenttia:

  1. Selvennätkö vähän vielä, muuttiko Nordnet siis osakkeittesi lainoitusarvoja, nehän on keskimäärin jotain 70% luokkaa päivän hinnasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos viestistäsi!

      Ei muuttanut. Oletan, että sinulla on Nordnetin luotto? Luotto koostuu absoluuttisesta euromääräisestä ylärajasta, sekä lainoitusarvojen muodostamasta katosta. Vaikka osakkeiden lainoitusarvot riittäisivät miljoonaan, voi Nordnet olla asettanut 25 000 euron rajan. Tuon absoluuttisen luottolimiitin nostoa täytyy anoa.

      Poista
    2. Kiitos tiedosta, nyt vasta ensi kertaa huomasin pienen tekstin "Luottolimiitti 100 000 EUR" lainat-sivulla. Otin lainoituksen käyttöön aika pian sen jälkeen kun Nordnet aloitti Suomessa, tuo summa taisi silloin olla "oletus" kaikille.

      Poista
    3. Kuullostaa hyvältä. Kuinka lainoitettu salkku sinulla on?

      Poista
    4. Itse anon korotuksia sen mukaan, miten tarvitsen lainaa. Jotenkin turvallisuussyistä tuntuu luontevalta, kun Nordnet on vain yhden salasanan takana.

      Poista
    5. Toistaiseksi tuo 100k luottokatto ei ole käyttöön vaikuttanut =)

      Tällä hetkellä minulla on viidesosa salkun markkina-arvosta velkaa, Nordnetin lainoitusarvosta laskettuna määrä on kolmasosa. Lainamäärä vaihtelee kuukausittain, vahdin kuitenkin 40% kulta-rajaa. Osingothan vielä putoilevat, nekin tulevat vielä pudottamaan lainamäärää.

      Verovähennettävä 0,99% sijoituslaina on aika edukas, mutta en silti suosittele tällaista asetelmaa muille, ainakaan jos ei ole kokemusta (itsestään) finanssikriisin ajalta.

      Poista
    6. Meillä on sitten suurin piirtein yhtä velkainen salkku. :)

      Olen myös samaa mieltä kanssasi. En suosittelisi sijoituslainan ottamista kovin heppoisin perustein. Sanoisin, että jos on vähintään yksi pörssiromahdus vyön alla ja kesti myymättä, voi jopa ehkä harkita. Salkku kannattaa kuitenkin tietty rakentaa siten, että se kestää seuraavankin, heh. Olettaen, että salkkusi on edes joten kuten hajautettu, uskoisin sen kestävän 2008 tasoisen romahduksen. :)

      Poista
    7. Joo, hajautusta on.
      Mulle on pääosin Buy and hold -meiningillä kertynyt (reilun 10 vuoden aikana) vajaa 20 eri osaketta, tosin epätasaisilla painoilla, koska yleensä olen pyrkinyt säästöillä+osingoilla lisäämään sitä yhtiötä mikä näyttää sillä hetkellä halvimmalta. Alussa myös kertapanostukset oli hyvin pieniä, niistä on jäänyt 1-2% kääpiöitä salkkuun.

      Suurin positio on nyt hiipinyt melkein 17% painoon, se vähän mietityttää kyllä.

      Poista
    8. Hyvä. Tapasi tasapainottaa salkku myynnin sijasta uusilla säästöillä ja osingoilla minimoi verot ja kustannukset. En sen kummemmin ota kantaa salkkusi hajautukseen, kun tiedot ovat aika vähäiset. :) Sanon silti, että 17% paino yhdessä kohteessa voi olla sen arvoista, jos uskot saavasi jotain hyötyä vähäisemmällä hajautuksella.

      Buy and hold on minullakin lähtökohta. Siitä poiketaan, jos on erittäin painava syy. :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.