tiistai 14. tammikuuta 2014

Analyysia: HKScan



HKScan on suomalainen yritys, jonka pääasiallinen tehtävä ja rahanlähde on lihan prosessointi ja pakkaus kuluttajille. Konserni toimii Suomessa, Baltiassa ja Skandinaviassa. Jokaisessa maassa on paikalliset brändit.
Tähän taulukkoon olen kerännyt HKScanista erilaista dataa viimeisen 10v ajalta.
Analysoidaanpa taulukkoa vähän. (Kannattaa avata kuva uudessa välilehdessä)



Liikevaihto & Nettotulos:
Viimeisen kymmenen vuoden aikana HKScan konserni on onnistunut kasvattamaan liikevaihtonsa melkein nelinkertaisesti. Ei hassumpi suoritus. Huono puoli on kuitenkin se, että tämä liikevaihdon kasvu ei ole päässyt niinsanotusti "alimmalle riville". Tästä huolimatta nettovoitot ovat pyörineet n. 20 miljoonan kieppeillä melko luotettavasti, jos suuren kriisivuoden 2008 notkahdus suhteutetaan vuoden haastavuuteen.

Vapaa kassavirta:
Vapaa kassavirta on ollut kymmenen vuoden ajan negatiivinen. Tämä itsessään ei ole huono asia. Vapaa kassavirta on HKScanin kohdalla ollut negatiivinen jatkuvan kasvuun tähtäävän investoinnin vuoksi. Investoinnit ovat onneksi tuottaneet tulosta, sillä niinkuin viimeisessä kappaleessa tulin jo huomauttaneeksi, liikevaihto on kasvanut tasaisesti ja minusta todella tyydyttävää 14,68% vuosivauhtia.

Return on Assets:
HKScan konsernilla on yksi ongelma. Liikevaihdon kasvu ei ole siirtynyt lopulliseen nettotulokseen, vaan liikevaihdon kasvaessa nettotulos on laahannut pääpiirteissään paikallaan. Tämä on ongelma ja riski. Silti, 2012 konserni sai uuden toimitusjohtajan, joka on näemmä ottanut kannattavuuden parantamisen silmätikukseen. Olen varovaisen optimistinen, sillä on helpompi tehostaa toimintaa kun on mistä leikata, verrattuna jo tehokkaan toiminnan parantamiseen. Aika näyttää, kuinka tehostamisohjelman käy.

Osakeanti 2009:
Myönnettäköön, että minulla ei ole tästä hirveästi sanottavaa. Osakeannit ovat yleisesti ottaen sijoittajalle huono asia. Yritysten on tarkoitus tuottaa rahaa omistajilleen, ei kinuta sitä. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut siinä vaiheessa, kun jouduttiin tilanteeseen, jossa mahdollisesti tarvittiin osakeanti, ja siksi osakeannin tekemättä jättäminen olisi mahdollisesti ollut vielä huonompi vaihtoehto.

Kriisiaika 2008-2009:
Lisäksi firma saa minulta erikoismaininnan siitä, että katastrofaalisina vuosina 2008 ja 2009 tulos ei mennyt tappiolliseksi. Ei ole helppoa pitää tuloksesta kiinni noinkin suuren finanssihurrikaanin aikana.

Osinkopolitiikka:
Konsernin osinkopolitiikan mukaan HKScan jakaa osinkoa vähintään 1/3 firman nettotuloksesta.  HKScan ei ole kertaakaan viimeisen 10 vuoden aikana jakanut osinkoa vastoin politiikkaansa. Huomioitavaa on kuitenkin, että vuonna 2009 konserni jakoi enemmän osinkoa, kuin mitä 2008 tienasi. Minusta tämä on huono merkki, mutta ottaen huomioon taas vuoden 2008 ainutlaatuiset haasteet, on tämä varsin pikkuseikka varsinkin kun se on yksittäinen tapaus. Muina vuosina konserni on minusta jakanut osinkoa varsin vastuullisesti, keskimäärin 55% nettotuloksesta.

Päätelmä:
Vaikka HKScanin tehostamisohjelmat eivät tuottaisi ihmeellisesti tulosta, ja marginaalit pysyisivät huonoina, saisin silti tällä arvostustasolla sijoittamalle pääomalleni kohtuullisen tuoton. Matala P/TB (Price to Tangible Book) luku taas antaa turvaa mahdollisia taloudellisia ahdinkoja vastaan tulevaisuudessa, kun taas mahdolliset tehostamisohjelmat antavat potentiaalia kovemmille tuotoille. Osake on minusta riskeihin nähden halpa, ja mielestäni voiton mahdollisuus suhteessa riskiin on hyvä.

Osto:
Ostin HKScanin osakkeita hintaan 3,88/osake, kun kaupankäyntikulut otetaan huomioon.

Turvamarginaali:
Turvamarginaalia tässä kaupassa tarjoaa halpa hinta. HKScanin bisnes ei ole yhtä tasaista kuin esim. Fortumin, joten hinnan on se tarjottava. Laskin, että P/TB (Price to Tangible Book) on 0,925, eli jos firman kirjanpitäjiä on uskominen, sain yhdellä eurolla yhden euron ja kahdeksan senttiä firman omaisuutta. Turvamarginaalia tarjoaa myös se, että tuottovaatimukseni on n. 6% / vuosi inflaation jälkeen. Firman tulos voisi laskea ainakin yhdellä neljäsosalla, enkä silti mielestäni tuottaisi mitenkään huonosti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.