sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Salkku heinäkuussa 2015



Heinäkuu on pyörähtänyt kalenteriin ja kesä sen kuin vaan jatkuu. Kreikassa talous kuvainnollisesti räjähtelee ja meinaa luhistua kasaan, Ukrainassa kirjaimellisesti räjähtelee, Venäjä isottelee Suomelle ja uhkailee kaikella ikävällä. Yhdysvalloissa painitaan vahvan dollarin kanssa. Ihan normipäivä markkinoilla siis.


Viime katsauksestani toukokuussa on tapahtunut hieman muutoksia salkussa. Toukokuun loppupuolella, ihan viime tilanneraporttini jälkeen hankin lisää Keskoa salkkuuni. Salkkuun löysi myös tiensä Elecster, erittäin pieni suomalainen UHT-maidon valmistuslinjojen ja UHT-pakkausten valmistaja. Mielenkiintoinen firma, pitäisi tehdä siitä pidempi analyysi tänne blogiin  joskus. Päädyin myös ottamaan sitä Suomen superrahastoa, koska siitä järjestettiin arvonta, jossa voi voittaa 1000e. Ihan käypä rahastohan se on joten oli sen arvoista. Sen lisäksi laitoin fyrkkaa USA:han sijoittavaan indeksirahastoon, koska en halua pitää kaikkia rahojani täällä Suomessa. Suuntaankin katseeni varmaan kohta Yhdysvaltoihin, jos sieltä joku ihan käypä ostokohde löytyisi, saisi kivasti hedgettyä Euroalueen ikävämpää kohtaloa vastaan pitkällä aikavälillä.

Tämän lisäksi tässä ihan äskettäin muutama päivä sitten päädyin ostamaan taas Fortumia. Voi kuullostaa hassulta, sillä juurihan sitä myin! Noh, sattuipa käymään niin hauskasti, että kurssi laski 16,08 euroon osakkeelta. Laskeskelin, että Price / Tangible Book tunnusluku lähestyi 0,9, eli markkina-arvo oli alittanut kirjanpitoarvon. Tämähän siis tarkoittaa, että jos yrityksen kaikki omaisuus myytäisiin, jäisi käteen rahaa enemmän, kuin mitä markkinoilla joutuisi nyt Fortumista pulittamaan. Isona oletuksena on tietenkin, että kaikki varat on arvostettu kirjanpitoon oikein. Uskon toisaalta, että varat ovat arvokkaampia, kuin mitä ne ovat kirjanpidossa, mutta hyvähän se on olla kunnolla turvamarginaalia.

Lisäksi laskin lainoitusastettani n. 23%:ista n. 16,9%:iin lyhentämällä lainaa. Onneksi salkkuni on vielä sen verran pieni, että ihan kesäduunirahoilla pystyy tuollaiseen.

Salkkuni tällä hetkellä 5.7.2015:

Fortum - 18,91%
Kesko - 18,27%
Neste - 16,81%
Olvi - 13,61%
Elecster - 9,27%
AEP - 9,02%
Nokian Renkaat - 4,43%
Rahastot - 9,66%

Velkavipu: 16,86%



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.