lauantai 4. heinäkuuta 2015

Sijoituslainan Damocleen miekka





Niin kuin kaikki arvon lukijat varmasti ovat huomanneet, on viime viikkoina ja kuukausina markkinoilla hieman tärissyt. Muuten olen pitänyt positioni tasaisina, mutta muutama päivä sitten nappasin Fortumia lisään salkkuuni, kun kurssi tipahti 16,08 euroon osakkeelta. Tämäkin tapahtui siis lainarahalla, nostaen salkkuni lainoitusastetta entisestään noin 23%:iin. Täytyy kyllä sanoa, että nyt alkaa jo vähän hiertää ja hermostuttaa tämä lainoitustaso. Ennen osasin vain arvella, mikä sietotasoni on. Arvelin sen olevan 15-20%, mutta 20% saattanee olla hieman liian optimistinen.




En aio myydä mitään, sillä siitä tulee turhia kitkakuluja ja muuta päänsärkyä. Itse yritykset ovat hyviä ostoja, lainakorko on kohdallaan ja kaikki ok, mutta pelkään eniten jotain dramaattista ja yllättävää, joka saisi Nordnetin laskemaan lainoitusasteitaan osakkeilleni. (Tätä ei salkkuni kestäisi yhdessä 50% romahduksen kanssa.) Lainoitusastetta lasken tallettamalla tilille kesäduunirahojani lähipäivinä. Saatan joko ostaa niillä oman pääoman ehtoisesti lisää osakkeita, tai sitten ihan vain puhtaasti lyhennän velkaa. Molemmat ovat ihan hyviä vaihtoehtoja, mutta omavaraisuusastettani on pakko nostaa. Salkun lainotuksen tulen nyt tulevaisuudessa laskemaan n. 10% tasolle.

Lainassa itsessään ei ole mitään vikaa. Ostamani sijoituskohteet ovat mielestäni erittäin kelpoja, lainoitustaso on sinällään hyvin hallinnassa ja korko on mehevän alhainen. Entisessä riskianalyysissäni mainitsemani riski, että Nordnet saattaa yllättäen laskea lainoitusasteita, alkoi kuitenkin mietityttämään enemmän. (Riski #3)

Kysymys tietenkin kuuluu, onko tämä realistista?

Periaatteessa on, sillä siihen verrattavaa on käynyt ennenkin, eikä tarvitse edes lähtä täältä kotoisesta Suomesta. Olen lukenut sieltä ja täältä monen monta tarinaa 90-luvun Suomesta ja siitä pankkitouhusta. Vieläkin on elossa monen monta yrittäjää, jotka menettiväät koko omaisuutensa ja vielä enemmän erittäin kyseenalaisissa olosuhteissa. En usko, että Nordnet lähtisi pahansuovissa mielin lainojani irtisanomaan tai vakuusarvoja tiputtelemaan, mutta jokin Suomenlaajuinen pankkikriisi/luottopaniikki voisi saada Nordnetin heittämään asiakkaat ns. bussin alle pelastaakseen itsensä.

Loppujen lopuksi todellista riskiä on erittäin vaikea arvioida, sillä täysin vastaavia tilanteita ei ole koskaan tapahtunut. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niin voisi käydä. Mitään ei ole tapahtunut 25 vuoteen, mutta sen ei saa antaa hämärtää riskintunnistuskykyä. Nordnetillä kuitenkin on oikeus käytännössä irtisanoa lainat milloin haluavat, sillä heidän sivuillaan lukee: "Nordnetillä on oikeus milloin tahansa laskea arvopapereiden lainoitusasteita tai muutttaa vakuuksien arvostusperiaatteita." Tämä muodostaa melkoisen Damocleen miekan, joka voi rysähtää päälle teoriassa milloin vain.

En oikeastaan keksi muuta, mikä voisi käytännössä tämmöisen hulabaloon aiheuttaa, paitsi Venäjän mahdollinen hyökkäys Suomeen niinkuin Ukrainaan. Mutta siinäpä se onkin - mitä tahansa voi tapahtua, ja se on otettava huomioon. 20% lainoitusasteessani olin mielestäni laskenut kaikki muut riskit tyydyttävästi, mutta tähän irtisanomisriskiin, jolle olen nyt pyhittänyt kokonaisen blogipostin, en ole mielestäni varautunut tarpeeksi hyvin. Nyt on aika varautua hyvissä ajoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.